keskiviikko 31. toukokuuta 2017

Kauden viimeinen kohtaaminen

Lapsi- ja perheasiainneuvoston 
kauden viimeistä kokousta vietettiin Kunnan talon, 
kokoushuoneessa hyvällä mielellä, 
17.5.2017. 
Paljon olemme yhdessä ehtineet tämän 
vähän yli kaksivuotisen kauden aikana. 
Paljon on tehty ennen meitä, 
ja paljon tullaan vielä tulevina kausina tekemään.

Vieraanamme ollut 
varhaiskasvatuspäällikkö Halinen kertoili 
meille varhaiskasvatuksen kuluneen  vuoden tapahtumista 
ja tulevista tuulista.

 Kävimme myös vielä kertaalleen läpi uuden kauden neuvoston jäsenet, jotta lukumäärä varmasti täsmää annetun ohjesäännön kanssa.

Joimme kahvit 
ja 
kukitimme puheenjohtajan,

 
sekä
 neuvoston jättävän, pitkäaikaisimman jäsenen, Kaijan. 

"Kiitos tärkeästä panoksestanne, 
mitä olette neuvostolle ja Tuusulan perheiden hyvinvoinnille antaneet!"






Hyvää kesää!!!

Syksyllä on uuden neuvoston aika jatkaa..

torstai 20. huhtikuuta 2017

Lapelaiset Jokelassa Monarilla 6.4.2017



Kokoonnuimme yhdelle Tuusulan nuorisotiloista, Monarille.
Tila-esittely jäi valitettavasti tällä kertaa välistä sairastapausten vuoksi, mutta kokouspaikkana tila oli mitä mainioin. Ja monella tapaa osasi puhua puolestaan.



Kokouksen pääaiheena tällä kertaa oli uuden toimintakauden
Lapsi- ja perheasiainneuvoston jäsenten valitseminen.
Aivan aluksi totesimme, että aika monta vanhaa jäsentä on halukkaita jatkamaan,
mutta myös iloksemme uusia jäseniä on ilmoittautunut mukaan.
Lape muodostuu seuraavanlaisesti:

Vanhempainyhdistysten edustajia on siis 4 henkilöä, lapsi- ja nuorisojärjestöistä 2 edustajaa, nuorisovaltuustosta 2 edustajaa ja kunnanhallituksesta sekä seurakunnasta molemmista 1 edustaja. Päätöksiä tehdessämme pidimme myös tärkeänä, että edustajia löytyy joka puolelta Tuusulaa,
niin Jokelan, Kellokosken kuin Hyrylän seudultakin.
Jäsenet uudelle kaudelle ovat löytyneet, sekä heidän varajäsenensä.
Jokaiseen otetaan yhteyttä henkilökohtaisesti.
Syksyllä on ensimmäinen uuden kokoonpanon kokous.



Tällä kokouskerralla saimme myös oppia uutta eräästä
paikallisesta toimijaryhmästä
eli Tuusulan Pelastakaa lapset ry:stä


Tuusulan Pelastakaa lapset  paikallisyhdistys on
perustettu vuonna 1993.
Yhdistyksen perusydin on olla yhdistys lasten asialla,
etenkin niiden kaikista heikoimmassa asemassa olevien lasten asialla. Toiminta on vuosien saatossa muuttunut, kuten tietysti myös yhteiskuntakin ja perheet. Alkuaikoina toiminta keskittyi enemmän tukihenkilöiden kouluttamiseen ja varainkeruuseen.
Tänä päivänä yhdistyksen pääasiallinen toiminta liittyy
Eväitä elämään -kampanjaan.


Yhdistyksen yksi tärkeä työmuoto on myöskin tarkkailla kunnan päätöksen tekoa,
ja kirjelmöidä kuntaan niistä seikoista, joiden kokee sotivan vastaan
lapsien ja lapsiperheiden oikeuksia.
Tuusulan Pelastakaa lapset paikallisyhdistys
toivoo mukaan lisää aktiivisia toimijoita,
jos kiinnostuit, niin ota rohkeasti yhteyttä!!

Yhteystiedot

Tuusulan Pelastakaa Lapset ry

Lapsi- ja perheasiainneuvoston seuraava kokous 17.5.2017 😎



tiistai 28. helmikuuta 2017

Lapsi- ja perheasiainneuvoston vuoden aloitus perhekeskus Ikiomassa Kellokoskella (15.2.2017)



Lape toivottaa oikein onnellista alkanutta vuotta ja aloitteli toimintaansa tutulla porukalla.
Ensimmäinen kokous avattiin uuden vuoden kunniaksi, uuden karheissa tiloissa, Kellokoskella, perhekeskus Ikiomassa. Perhekeskus Ikioma sijaitseen Roinilan päiväkodin upeissa tiloissa.


Perhekeskuksen työntekijä, Siru, kertoili meille työn arjesta tällä hetkellä, sekä näytti uudet tilat. Kellokoskella on toimintaa lapsiperheille arjen jokaiselle päivälle. Kunnan järjestämän perhekeskustoiminnan lisäksi, toimintaa organisoi MLL sekä seurakunta.
Yhteistyö alueella on palkitsevaa ja monipuolista.

Perhekeskus työmuoto on Lapen näkökulmasta erittäin merkittävä työmuoto perheiden ennaltaehkäisevänä tukityönä ja kokoavana verkosto- ja vertaistyömuotona. Lape haluaa ylläpitää perhekeskusten työn merkittävyyttä, ja niinpä edelleen palaamme tämän työmuodon tilanteeseen loppukeväästä.







Tilojen tutustumisen jälkeen, keskustelimme neuvostolle tulleista lausuntopyynnöistä. Yhdessä tuumin tulimme siihen tulokseen, että tällä erää Lapella ei ole huomautettavaa kyseisistä aiheista.

Lopuksi sovimme kevään kokouspaikat, sekä vaihdoimme ajatuksia
Tuusulan liittymisestä HSL -kuntaliittymän joukkoliikenteeseen perheiden näkökulmasta.

Seuraava kokous 6.4.2017 klo 18.00 Jokela






2017