torstai 29. lokakuuta 2015

Niin se aika kuluu ja taas on Lapen kokouksen vuoro..

27.10.2015

Tällä kertaa kokoonnuimme Jokelaan Yläasteelle. 
Aivan aluksi saimme kuulla rehtorilta koulun kuulumisia. Hän kertoi aina perustiedoista lähtien koulun toiminnasta. Mielenkiintoista oli kuulla, että opetussuunnitelmapäivitystä oppilaiden kanssa työstettäessä oli ilmennyt, että edelleen oppilaiden kestosuosikki on välitunnit. Syksyllä 2016 voimaan tuleva uusi Ops tuo tullessaan monenlaista uutta. Etenkin oppimisympäristöjen muokkaaminen nousee yhä merkittävämpään asemaan. Koululla on tätä kautta pohdittu myös paljon yleistä kouluviihtyvyyttä, ja tietenkin sitä miten siihen voitaisiin panostaa. Oman päänvaivansa tuottavat monet ei-niin-paloturvalliset materiaalit (kuten sohvat), joilla helpostikin luotaisiin mukavia tiloja. Ensi keväänä joka tapauksessa koulussa otetaan kokeiluun muutamissa luokissa keinuvat tuolit. Rehtori kertoi, että ne on tutkimuksissa todettu hyväksi oppilaiden selälle, kuin tueksi parantamaan tuntityöskentely rauhaa. Rehtorin puheenvuoron lopuksi keskustelu kääntyi vakavahenkisempään suuntaan. Ruotsin surulliset koulutapahtumat ovat taas nostaneet keskusteluun kouluturvallisuuden. Pohdimme yhdessä koulun ja kotien mahdollisuuksia luoda nuorille turvallinen oppimisympäristö.
Tällä kertaa olimme saaneet seuraamme myös toisen vieraan. Nuoriso-ohjaaja Niina oli tullut kertomaan meille nuorisovaltuuston toiminnasta. Tuusulan kunnan nuorisovaltuusto on aloittanut toimintansa jo vuonna 1997. Valtuustoon kuuluu 16 jäsentä, joista 8 valitaan uutena joka vuosi. Eli valtuustossa toimii joka kaudella 8 uutta ja 8 vanhaa jäsentä. Tämä on koettu hyväksi ja hedelmälliseksi tavaksi toimia. Nuorisovaltuustoon voi asettua ehdolle 13-18 vuotiaat nuoret. Tänä vuonna ehdokkaita on jopa 44, joista valitaan siis 8 jäsentä. Tuusulassa nuorisovaltuusto on harvinaisen edistyksellinen, sillä sen jäsenet edustavat kaikissa kunnan lautakunnissa, kunnan valtuustossa ja lapsi- ja perheasiainneuvostossa. Nuorisovaltuuston keskeisimmät toimintatavat ovat tapahtumien järjestäminen, lautakuntatyö / edustaminen sekä aloitteet ja kannanotot. Isoin nuorisovaltuuston aikaansaama tapahtuma on Jokelan Yösäbä -turnaus, jota on järjestetty jo useamman vuoden peräkkäin.
Lopuksi nuoriso-ohjaaja Niina kertoi myös Jokelan nuorisotilan kuulumisia.

Tämän jälkeen keskustelimme varhaiskasvatuslain muutoksista ja siitä mitä suurenevat ryhmäkoot aiheuttavat varhaiskasvatuksessa.

Kokouksen lopuksi kävimme vielä läpi uusia lapsi- ja perheasiainneuvoston esitteitä, joita on nyt jaettu toimipisteisiin ympäri Tuusulaa. Puhuimme myös blogin toimivuudesta ja tavoittavuudesta, sekä mietimme mahdollisia kysymyksiä ensi kokousta varten. Seuraava Lapen kokous pidetään kasvatus- ja perheneuvolassa.

Jos sinulla heräsi ajatuksia jonkin asian tiimoilta, niin älä epäröi kommentoida, tai ottaa yhteyttä meihin.

Seuraava kokous 17.11.2015

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti