sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Mikä on Lape?

Tuusulan lapsi- ja perheasiainneuvosto on kunnanhallituksen nimeämä kunnan ja sen alueella toimivien lasten ja lapsiperheiden asioissa toimivien järjestöjen ja tahojen, lasten vanhempien edustajien sekä viranomaisten yhteistyöelin, jossa on tasapuolisesti edustajia Tuusulan eri alueilta.
Neuvosto on perustettu vuonna 2005.

Kunnanhallitus nimeää lapsi- ja perheasiainneuvostoon toimikauttaan vastaavaksi ajaksi (2 v.) yhdeksän jäsentä seuraavasti: 
• neljä vanhempien edustajaa eri puolella kuntaa toimivien koulujen vanhempainyhdistysten nimeämistä vanhemmista sekä heille varajäsenet
• kaksi edustajaa lapsi- ja nuorisojärjestöjen ehdottamista henkilöistä sekä heille varajäsenet
• yksi Tuusulan seurakunnan nimeämä edustaja sekä hänelle varajäsen
• kaksi Tuusulan nuorisovaltuuston nimeämää edustajaa sekä heille varajäsenet

  • Kunnanhallitus nimeää lapsi- ja perheasiainneuvostoon puhevaltaisen edustajansa. 
  • Lapsi- ja perheasiainneuvoston sihteerinä toimii Tuusulan kunnan asiantuntijaviranhaltija.


Lapsi- ja perheasiainneuvosto seuraa lapsiperheiden näkökulmasta kunnan päätöksentekoa ja tekee tarvittaessa aloitteita ja esityksiä sekä antaa lausuntoja kunnan eri viranomaisille lapsiperheisiin liittyvissä asioissa.

Lapsi- ja perheasiainneuvosto edistää tuusulalaisten lasten ja lapsiperheiden hyvinvoinnin toteutumista ja yhteisöllisyyttä sekä kehittää olemassa olevia ja uusia palveluja ja toimintoja.

Kuntalaiset voivat ottaa suoraan yhteyttä neuvoston jäseniin lapsia, nuoria tai lapsiperheitä koskevissa asioissa. 
Neuvoston jäsenet ja kokousasiakirjat löytyvät Tuusulan kunnan internet-sivuilta.